Kotkan tapahtumakeskus Oy:n väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Tiina Salonen

Kaikki tulevat tapahtumat sekä sovitut asiat järjestyvät suunnitellusti.

Kotkan tapahtumakeskus Oy:n väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Tiina Salonen – nykyinen toimitusjohtaja ei palaa työtehtäviinsä

Satama Areena -tapahtumakeskusta operoivan Kotkan tapahtumakeskus Oy:n hallitus on tänään sopinut yhteisymmärryksessä Minna Nymanin kanssa, että hän ei jatka yhtiön toimitusjohtajana. Yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana toimii Kotkan kaupungin tapahtumapäällikkö ja Kotkan tapahtumakeskus Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja Tiina Salonen. Kotkan tapahtumakeskus Oy aloittaa välittömästi uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin.

”Yhtiöllä on hyvä ja toimiva johtoryhmä, ja kaikki tulevat tapahtumat sekä sovitut asiat järjestyvät suunnitellusti. Toki meillä on vielä paljon tehtävää tällä hetkellä talon käyttöönoton sekä elokuisten avajaisten suhteen”, toteaa vt. toimitusjohtaja Tiina Salonen.

”Kuten olen jo aiemmin medialle todennut, muutokseen ei liity dramatiikkaa. Minna Nyman on tehnyt hyvää työtä Kotkan tapahtumakeskus Oy:n liiketoiminnan käynnistämisessä ja nyt on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Yhtiö tiedottaa myös jatkossa sitä koskevista merkittävistä muutoksista aina heti kun se on mahdollista”, sanoo Kotkan tapahtumakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Tuovinen.

Satama Areenan avajaisia vietetään 25.8.-1.9.2023. Avajaisviikolla järjestetään kolme konserttia. Avajaisviikon konserteissa esiintyvät BEHM, Anssi Kela, Club For Five, UMO Helsinki Jazz Orchestra, Gasellit ja F.

Lisätietoja

Jari Tuovinen,
hallituksen puheenjohtaja
Puhelin 0500 593 000,
sähköposti jari@tuovinen.fi

Tiina Salonen,
virkaatekevä toimitusjohtaja
Puhelin 0400 608 997,
sähköposti tiina.salonen@kotka.fi

Jaa somessa