55 – vuotta sitten perustettiin yhtye, joka on ehkä kaikkien aikojen suurin, The Queen! Pian on tullut kuluneeksi kaikkien aikojen suurimman laulajan, Freddie Mercuryn, syntymästä 80 vuotta!
Nyt jos koskaan, on aika tehdä juhlakiertue, jossa osoitetaan kunniaa The Queenille ja Freddielle! Lokakuun alusta 2025 show on entistäkin enemmän. Uusi Show Must Go On tarjoaa UUTTA! Aiempaa kiihkeämpää draivia, uutta visuaalisuutta, uutta käsikirjoitusta, ja uusia kappaleita. Show ei todellakaan jätä ketään kylmäksi!
Freddie Mercuryä esittää huikea Mikael Saari, jonka hurmaavaa Queen-tulkintaa on kuultu aiemmin muun muassa Tähdet Tähdet-laulukilpailussa. Suuri yleisö muistaa Mikaelin myös UMK-kilpailun finaalista, jossa hän on ollut mukana jo peräti kaksi kertaa. Lisäksi Mikael on tullut katsojille tutuksi Suomen isoimpien teatterien lavoilla esiintyen, ja useiden musikaalien päärooleja tehden.
Esitys kertoo Queen-yhtyeen tarinan. Sen rinnalla kulkee myös tarina suomalaisen Bohemians-yhtyeen hullunkurisesta retkestä maailmanvalloitukseen. Bohemians tulkitsee upeasti Queenin musiikkia, mutta muutoin ei Lontoon matkalta kommelluksia puutu.
Mukana on Queenin värikylläiseen soundimaailmaan ammattimaisesti heittäytyvä yhtye, joka antaa kaikkensa, ja enemmän!
Show:ssa kuullaan Queenin elämää suuremmat hitit kuten I Want It All, Bohemian Rhapsody, We Are The Champions, Show Must Go On, Under Pressure, Another bites the dust, Hammer to fall, Barcelona, Innuendo, ja monia, monia muita.
14.11.25
Salin ovet: 18:30
Showtime: 19:00
Sali S: nouseva katsomo, istuva, numeroitu
Liput: Lippu.fi
Lisätietoja tapahtumasta saat suoraan järjestäjältä.
Satama Areena sijaitsee merellisessä Kotkassa. Meille saavut helposti niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuvälineillä. Helsingistä matka moottoritietä pitkin vie noin 1,5 tuntia – perille pääset myös junalla, linja-autolla tai veneellä.
Kysy rohkeasti, autamme mielellämme! Saat meihin yhteyden puhelimitse, sähköpostitse tai täyttämällä yhteydenottolomakkeen.