Superyhtye RODEO saapuu syksyllä RODEOSYKSY ‘25 -kiertueellaan Satama Areenalle, Kotkaan. Anna Puun, Erinin ja Ida Paulin muodostama yhtye on tunnettu vahvoista ja elämänmakuisista kappaleistaan, joissa yhdistyvät isot pop-melodiat ja kantrimusiikki. RODEOn live-energia on hurmannut sekä yleisön että musiikkikriitikot. Huhtikuussa yhtye kruunasi albumijulkaisunsa kolmella loppuunmyydyllä Tavastian keikalla.
“Konkareiden uuden kantripopyhtyeen kappaleet leimahtivat debyyttikeikoilla esiin täydellisen lumoavasti” – Helsingin Sanomat 25.4.2025
“Jos pitää näistä naisista erikseen, saattaa langeta loveen kun näkee heidät yhdessä livenä” – Ilkka-Pohjalainen 27.6.2025
RODEO julkaisi huhtikuussa odotetun debyyttialbuminsa Rodeo, jonka keskiössä on yhtyeelle ominainen voimakas tarinankerronta. Viisi tähteä Soundilta saaneelta albumilta löytyvät muun muassa singlet Ensimmäinen rodeo, Mieti mitä sä teetja Jäävuorii sekä etenkin TikTokissa julkaisunsa jälkeen ilmiöitynyt Katala nainen. RODEOn uusin julkaisu Kesähäät on toiveikas rakkauslaulu, joka on saanut ensisoittonsa kesän festarikeikoilla.
RODEO nähdään Kotkassa, Satama Areenalla 8.11.2025 klo 20:00
Salin ovet klo 19:30
Seisova katsomo, väliaika
Lisätietoja tapahtumasta saat suoraan järjestäjältä.
Satama Areena sijaitsee merellisessä Kotkassa. Meille saavut helposti niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuvälineillä. Helsingistä matka moottoritietä pitkin vie noin 1,5 tuntia – perille pääset myös junalla, linja-autolla tai veneellä.
Kysy rohkeasti, autamme mielellämme! Saat meihin yhteyden puhelimitse, sähköpostitse tai täyttämällä yhteydenottolomakkeen.