Jenni Vartiainen: Vedenalaista
13.11.2026 @ 19:00 – 21:00
Jenni Vartiaisen Vedenalaista-konserttisalikiertue saapuu Satama Areenalla.

Suomenkielisen popmusiikin supertähti Jenni Vartiainen lähtee syksyllä kattavalle Vedenalaista -konserttisalikiertueelle.
Tulevalla kiertueella Vartiainen palaa multi-instrumentaalisen livekokoonpanon kanssa musiikkinsa juurille. Konserteissa esitetään koskettavia sovituksia vanhoista kappaleista sekä tunnetuimmista hiteistä.
– Vedenalaista-konserttisalikiertueella haluan palata sinne mistä kaikki lähti. Vedenalaista oli ensimmäinen laulu, jonka kirjoitin eikä ilman sitä olisi syntynyt muitakaan lauluja. Tällä kiertueella haluan lähelle yleisöä ja sukeltaa laulujen ikuiseen ytimeen. Aion soittaa kaikki yleisön rakastamat isoimmat hitit sekä oman musiikillisen matkani kannalta merkityksellisimpiä lauluja. En malta odottaa, että pääsen taas kiertämään konserttisaleja ympäri Suomen, Jenni Vartiainen iloitsee.
Jenni Vartiainen on ihastuttanut tähtivalmentajana tänä perjantaina suoraan finaalilähetykseen huipentuvalla The Voice of Finlandin 15. juhlakaudella. Koskettava Joku johon nojata -kappale on syntynyt maailmantilanteen aiheuttamasta huolesta, ja on artistin ensimmäinen, platinaa striimanneen ORIGO-albumin jälkeen julkaistu oma single. ORIGO-albumin lisäksi Jenni Vartiainen on julkaissut uransa aikana neljä muuta menestysalbumia ja hänen kuunnelluimpia kappaleita ovat muun muassa superhitit Ihmisten edessä, Minä sinua vaan, Väärään suuntaan ja Leima feat. Turisti. Vartiaisen vuonna 2010 julkaistu kappale Missä muruseni on palkittiin vuoden 2025 Radiogaalassa kaikkien aikojen radiokappaleena. Artisti on voittanut yhdeksän Emma-palkintoa, saanut lukuisia tunnustuksia ja hänen kappaleensa ovat menestyneet niin radioissa kuin striimauspalveluissakin.
AIKATAULU
klo 18:30 ovet avautuu
klo 19:00 showtime
Esityksen kesto 2,5 tuntia sisältäen väliajan.
Tapahtuman tiedot
Tapahtuma alkaa:
19:00 – 21:00
Tapahtumatila:
Areena
Järjestäjä:
Warner Music Live





Areena
Areena mukautuu pienemmistä tilaisuuksista suurtapahtumiin. Se on suurin ja vaikuttavin yhtenäinen tila, joka mahdollistaa monenlaiset tilaisuudet. Olipa kyseessä suurkonsertti, keikka, messu- tai illallistapahtuma, tänne se mahtuu!
Pinta-ala
1 480 m²
Kapasiteetti
Jopa 2 200 henkilöä

Suunnittele käyntisi

Saapuminen
Satama Areena sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Kotkan Kantasatamassa.

Aukioloajat
Satama Areena on avoinna arkisin sekä tapahtumapäivinä viikonloppuisin.

Liput ja lahjakortit
Satama Areenan lipunmyyntikumppani on Lippu.fi. Lippuja voi ostaa myös Kotkan kaupungin palvelupiste Ruorista.









