Kymmenen vuotta sitten Jarkko Aholan uralla tapahtui paljon. Meriitteihin kuului jo kaksi hyvin menestynyttä soolojoululevyä. Myös Tähdet, tähdet -ohjelma esitteli isommalle yleisölle uusia puolia rocktenorista. Jarkosta puhuttaessa ei toki voida ohittaa soolouraa edeltänyttä platinasävytteistä Teräsbetoni-aikakautta.
Jarkko teki urallaan rohkean hypyn ja siirtyi – ehkä omaksi yllätykseksikin – klubien hämystä suurten konserttisalien estradeille. Tyylistä ei tingitty.
Siksi kiertueen nimeksi valikoitui vaivatta My Way.
Salit täyttyivät ihmisistä, raikuvista aplodeista ja käsin kosketeltavasta tunnelmasta. Artisti löysi aivan uuden maailman, eikä taakse ole tarvinnut vilkuilla.
Nyt Jarkko Ahola juhlistaa tätä maagista aikaa My Way – 10th Anniversary -kiertueen merkeissä.
– Tulkaa mukaan – nostetaan maljallinen musiikkia yhdessä!
25.10.2025, klo 19:00
Salin ovet 18:30
Kesto n. 2h sisältäen väliajan
Istuva, numeroitu
Liput: lippu.fi
Lisätietoja tapahtumasta saat suoraan järjestäjältä.
Satama Areena sijaitsee merellisessä Kotkassa. Meille saavut helposti niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuvälineillä. Helsingistä matka moottoritietä pitkin vie noin 1,5 tuntia – perille pääset myös junalla, linja-autolla tai veneellä.
Kysy rohkeasti, autamme mielellämme! Saat meihin yhteyden puhelimitse, sähköpostitse tai täyttämällä yhteydenottolomakkeen.