Marjukka Relander mukaan Satama Areenan tiimiin

Marjukka Relander

Satama Areenan myyntipäälliköksi on valittu Marjukka Relander

Kotkan Kantasatamaan ensi kesänä valmistuvan Satama Areenan myyntipäälliköksi on valittu Marjukka Relander. Relanderilla on pitkä kokemus monipuolisista myynnin tehtävistä eri aloilla, sekä vankka kokemus tapahtuma-alalta. Hän aloittaa tehtävässään 1. joulukuuta.

Satama Areenalle myyntipäälliköksi haki 22 henkilöä. ”Olen erittäin iloinen, että paikka poiki niin paljon laadukkaita hakemuksia. Marjukka erottui joukosta ammattitaitonsa ja kokemuksensa puolesta, ja etenkin hänen tapahtuma-alan kokemuksensa vaikutti vahvasti hänen valintaansa.” sanoo Satama Areenan toimitusjohtaja Minna Nyman.

”Kiitän Satama Areenan tiimiä ja yhtiön hallitusta luottamuksesta. Aloitan tehtävässäni innostuneen uteliaana, mutta nöyränä. Kesällä 2023 valmistuvan uniikin Satama Areenan voi avata vain kerran ja tässä aiomme onnistua. On aika lunastaa lupaukset ja kääriä yhdessä hihat. Tavoitteena on lisätä kaupunkiin mukavaa pöhinää ja saada tapahtuma- ja matkailuelinkeino Kotkan ja koko Kymenlaakson alueella kasvamaan”, kertoo Marjukka Relander innostuneena.

Myyntipäällikkö tulee vastaamaan Satama Areenan tapahtumamyynnistä, ja toiminnan kasvaessa toimimaan myös myyntitiimin esihenkilönä.

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Minna Nyman:
+358 40 709 2982
minna.nyman@satama.fi